Käännös: Guta saaga
Muinaisruotsin edustalla olevan Gotlannin saaren historia. Gutasaga on kirjoitettu 1300-luvulla ja siitä on olemassa yksi kappale (Codex Holm. B 64).
Kappale 1.
Gotlannin löysi ensimmäisenä mies nimeltään Þieluar. Tuolloin saari oli niin noiduttu, että se upposi päivällä ja nousi yöllä. Kyseinen mies oli kuitenkin ensimmäinen, joka toi tulen saarelle, minkä jälkeen se ei enää koskaan upponnut. Samalla Þieluarilla oli poika nimeltä Hafþi, ja Hafþin vaimo oli Hwita-stierna (eli Valko-tähti). Nämä kaksi olivat ensimmäiset, jotka asettuivat gotlantiin. Ensimmäisenä yönä, kun he nukkuivat yhdessä, nainen näki unen. Se oli kuin kolme käärmettä olisi kietoutunut yhteen hänen kohdussaan ja hänestä tuntui, kuin ne olisivat ryömineet ulos hänen sylistään. Hän kertoi unensa miehelleen Hafþille, joka tulkitsi sen seuraavanlaisesti:
"Kaikki kehässä1 on sidottu. Tämä maa tulee olemaan asuttu, me saamme kolme poikaa."
Hän antoi heille nimet, vaikka he eivät olleet vielä syntyneet:
"Guti saa Gotlannin itselleen, Graipr on toinen nimeltänsä ja Gunfiaun on kolmas."
Myöhemmin he jakoivat Gotlannin kolmeen osaan siten, että vanhin Graipr peri pohjoisen kolmanneksen, keskimmäinen Guti keskimmäisen kolmanneksen ja nuorin Gunfiaun eteläisimmän kolmanneksen. Myöhemmin näiden kolmen miehen ansiosta Gotlannin väkiluku kasvoi pitkän ajan kuluessa niin paljon, että maa ei kyennyt elättämään heitä kaikkia. Sitten he arpoivat, että joka kolmas henkilö lähetettäisiin pois saarelta, sillä ehdolla, että heillä olisi oikeus pitää ja viedä mukanaan kaikki omaisuus joka heillä oli. Mutta he eivät halunneet muuttaa pois, vaan menivät sen sijaan Torsburgeniin ja asettuivat sinne asumaan. Kuitenkin myöhemmin saaren asukkaat eivät olleet valmiita sietämään heitä, vaan ajoivat heidät pois sieltä.
Sitten he lähtivät Fåröön ja asettuivat sinne. He eivät pystyneet elättämään itseään siellä, joten he matkustivat Aistlandin (eli Viron) rannikolla sijaitsevalle Dagaiþi (eli Dagön) saarelle, jossa he asettuivat ja rakensivat linnoituksen joka on edelleen nähtävissä.
He eivät voineet elättää itseään sielläkään, vaan matkustivat Dvina nimistä vesistöä pitkin ja edelleen Rusin2 maan läpi. He matkustivat niin pitkän matkan, että saapuivat Bysantin valtakuntaan. Siellä he pyysivät Bysantin keisarilta lupaa elää ”kuun kasvun ja vähenemisen ajan”. Keisari myönsi heille sen ajattelematta, että se tarkoitti enempää kuin kuukautta. Kun kuukausi oli kulunut, halusi hän lähettää heidät pois. Mutta he vastasivat, että ”kuun kasvaminen ja hiipuminen tarkoitti aina ja ikuisesti” ja sanoivat, että juuri sitä heille oli luvattu. Lopulta heidän riitansa tuli myös keisarinnan tietoon. Sitten hän sanoi: "Teidän keisarillinen majesteettinne, te lupasitte heille, että he saisivat asettua asumaan kuun kasvun ja vähenemisen mukaan. Kuten se jatkuu ikuisesti, joten ette voi perua lupaustanne". Joten sinne he asettuivat ja asuvat siellä edelleen. Ja lisäksi he ovat säilyttäneet osan kielestämme.
Ennen sitä aikaa ja vielä pitkään sen jälkeenkin ihmiset uskoivat lehtoihin ja hautakumpuihin, pyhiin paikkoihin ja muinaisiin kohteisiin sekä pakanallisiin epäjumaliin. He uhrasivat omia poikia, tyttäriä ja karjansa, yhdessä ruoan ja oluen kanssa. He tekivät niin, tietämättään todellista uskoa. Koko saari järjesti omasta puolestaan suurimman uhrilahjan, johon kuului ihmisuhreja, muussa tapauksessa kolmasosa järjesti omia uhrilahjoja. Pienemmät kokoontumiset järjestivät pienemmän uhrilahjan, johon kuului karjaa, ruokaa ja juomaa. Osallistujia kutsuttiin ”keitto-kumppaneiksi”, koska he kaikki keittivät uhrilahjansa yhdessä.
Kappale 2.
Monet kuninkaat taistelivat Gotlantia vastaan, kun he olivat vielä pakanoita. Gotlantilaiset kuitenkin voittivat aina ja suojelivat jatkuvasti oikeuksiaan. Myöhemmin gotlantilaiset lähettivät suuren joukon lähettiläitä Ruotsiin, mutta kukaan heistä ei onnistunut solmimaan rauhaa ennen Avair Strabain:ia, Alvan hiippakunnasta. Hän solmi ensimmäisen rauhan Ruotsin kuninkaan kanssa.
Kun gotlantilaiset pyysivät häntä lähtemään, hän vastasi: "Te tiedätte, että olen nyt tuomittu ja onneton. Jos haluatte minun altistavan itseni tällaiselle vaaralle, antakaa minulle kolme sukusakkoa, yksi itselleni, toinen poikalleni ja kolmas vaimolleni". Koska hän oli viisas ja taitava monissa asioissa, aivan kuten tarinat hänestä kertovat, hän solmi sitovan sopimuksen ruotsin kuninkaan kanssa. Gotlannin asukkaiden vero on 60 hopeamarkkaa vuodessa, ja se jaetaan siten, että ruotsin kuningas saa 40 hopeamarkkaa ja jaarli 20 hopeamarkkaa. Avair laati tämän säädöksen saaren asukkaiden neuvojen mukaisesti ennen kuin hän lähti kotoaan. Tällä tavoin gotlantilaiset alistuivat vapaaehtoisesti ruotsin kuninkaan alaisuuteen, jotta he voisivat matkustaa vapaasti ja esteettä kaikkialla ruotsissa, vapaina tullimaksuista ja muista maksuista. Vastaavasti ruotsalaisilla on oikeus vierailla gotlannissa ilman viljakaupan kieltoa tai muita rajoituksia. Kuningas oli velvollinen antamaan gotlantilaisille suojelua ja apua, jos he tarvitsevat ja pyytäisivät sitä. Lisäksi kuningas ja jaarli lähettävät sanansaattajansa gotlantilaisten kokoukseen ja järjestävät verojen keräämisen siellä. Sanansaattajien tehtävänä oli julistaa gotlannin asukkaille vapaus vierailla kaikissa Uppsalan kunikaan omistamissa merentakaisissa paikoissa ja vastaavasti heillä on oikeus matkustaa sieltä.
Myöhemmin, tämän jälkeen, Kuningas Olafr Pyhä pakeni Norjasta laivoillaan ja saapui satamaan, jota kutsuttiin Akrgarniksi. Pyhä Olafr viipyi siellä pitkään3. Sitten Hejnumista kotoisin oleva Ormika ja useat muut suurvaltaiset miehet menivät hänen luokseen lahjoineen. Ormika antoi hänelle kaksitoista vuoden ikäistä uuhta sekä muita arvoesineitä. Sitten Pyhä Olafr vastasi lahjaan ja antoi hänelle vastineeksi kaksi pyöreää juomaastiaa ja taistelukirveen. Ormika otti sittenmmin vastaan kristinuskon Pyhän Olafrin opetusten mukaisesti ja rakensi itselleen kappelin samaan paikkaan, jossa Akrgarnin kirkko nyt sijaitsee. Sieltä Pyhä Olafr matkusti tapaamaan Jaroslavia Holmgarþiin (eli, Novgorodiin).
Kappale 3.
Vaikkakin gotlantilaiset olivat pakanoita, he kuitenkin purjehtivat kauppamatkoilla kaikkiin maihin, sekä kristittyihin että pakanoihin. Niinpä kauppiaat näkivät kristillisiä tapoja kristillisissä maissa. Jotkut heistä antoivat sitten kastaa itsensä ja toivat mukanaan pappeja Gotlantiin.
Botair niminen henkilö oli Akebäckistä, joka rakensi ensimmäisen kirkon paikalle, jota nykyään kutsutaan Kulstädeksi. Saarelaiset eivät olleet valmiita sietämään sitä, vaan polttivat sen. Siksi paikkaa kutsutaan edelleen Kulstädeksi. Myöhemmin Vi:ssä järjestettiin uhraus. Siellä Botair rakensi toisen kirkon. Saarelaiset halusivat polttaa myös tämän kirkon. Sitten Botair kiipesi itse kirkon katolle ja sanoi: ”Jos haluatte polttaa sen, teidän on poltettava minutkin tämän kirkon mukana”. Hän oli itse vaikutusvaltainen mies ja hänen vaimonsa oli Stenkyrkassa asuvan Likkair Sniellin, arvovaltaisimman miehen tytär. Likkairilla oli tuolloin suurin valta. Hän tuki vävyään Botairia ja sanoi seuraavasti: ”Älkää jatkako miehen tai hänen kirkkonsa polttamista, sillä se sijaitsee Vi:n kalliorotkon alapuolella”. Tämän seurauksena kirkko sai jäädä polttamatta. Se perustettiin sinne Kaikkien Pyhien-nimellä, paikalle, jota nykyään kutsutaan Pyhä Pietariksi. Se oli ensimmäinen kirkko Gotlannissa, joka sai jäädä paikalleen.
Sitten tämän ajan jälkeen, hänen appensa Likkair Snielli antoi kastaa itsensä, vaimonsa, lapsensa ja koko talonväkensä, ja rakensi maatilalleen kirkon paikkaan, jota nykyään kutsutaan Stenkyrkaksi. Se oli ensimmäinen kirkko gotlannin saaren pohjoisimmassa osassa. Sen jälkeen kun gotlantilaiset olivat nähneet kristittyjen tavat, he tottelivat Jumalan käskyä ja pappien opetuksia. Sitten he ottivat kristinuskon vastaan vapaaehtoisesti ilman pakkoa, eli kukaan ei pakottanut heitä kristinuskoon.
Yleisesti kristinuskon hyväksymisen jälkeen maahan rakennettiin toinen kirkko Atlingboon, se oli ensimmäinen keskimmäisessä osassa gotlantia. Sitten rakennettiin kolmas kirkko maahan, Fardhemiin gotlannin eteläisimpään osaan. Näistä sitten levisi kirkkoja muualle gotlantiin, koska miehet rakensivat heille itselleen kirkkoja suuremman hyödyn vuoksi.
Ennen kuin Gotlanti liittoutui pysyvästi kenenkään piispan kanssa, Gotlantiin saapui piispoja, jotka olivat pyhiinvaeltajina Jerusalemissa, Pyhällä maalla ja olivat matkalla kotiin sieltä. Tuolloin reitti itäänpäin kulki Rusin ja Bysantin valtakunnan läpi Jerusalemiin. Ensinnäkin he vihkivät kirkot ja hautausmaat käyttöön niiden pyynnöstä, jotka olivat aloittaneet rakentamaan kirkot. Kun gotlantilaiset olivat omaksuneet kristinuskon, he lähettivät viestin Linköpingin piispalle, joka asui lähimpänä heitä ja pyysivät häntä tulemaan Gotlantiin vahvistetun säädöksen mukaisesti antamaan tukensa seuraavin ehdoin: Piispa tulisi Linköpingistä Gotlantiin joka kolmas vuosi yhdessä kahdentoista miehensä kanssa, jotka saattaisivat häntä ympäri maata maanviljelijöiden hevosilla, juuri niin monta eikä enempää. Piispan velvollisuutena on matkustaa ympäri Gotlantia vihkiä kirkkoja ja kerätä maksunsa seuraavanlaisesti, kolme ateriaa ja ei enempää jokaisesta kirkon vihkimisestä, sekä kolme markkaa. Alttarin vihkimisestä yksi ateria ja kaksitoista öreä, jos vain alttari vihitään. Mutta, jos sekä alttari että kirkko ovat vihkimättömiä, ne molemmat vihitään kolmesta ateriasta ja kolmesta markasta kolikoina. Joka toiselta papilta piispa on oikeutettu perimään suorituksena vierailumaksun, kolme ateriaa eikä enempää. Jokaiselta muulta papilta joka ei ole suorittanut suoritusta kyseisenä vuonna, piispa perii maksun, kuten kirkoille on määrätty. Ne, jotka eivät tuolloin suorittaneet maksua, suorittavat sen heti, kun piispa palaa kolmantena vuonna. Muiden, jotka edellisellä kerralla suorittivat maksun, on velvollisuus suorittaa maksu.
Jos syntyy riitoja, silloin piispa toimii tuomarina, ne ratkaistaan samassa kolmannesosassa gotlantia, koska totuuden tuntevat parhaiten ne, jotka elävät lähimpänä sitä. Jos riitaa ei saada ratkaistua siellä, se siirretään kaikkien miesten harkittavaksi, eikä yhdestä kolmannesosasta gotlantia toiseen. Jos syntyy vihamielisyyksiä tai riita-asioita, joiden ratkaiseminen kuuluu piispan tehtäviin, on velvollisuus odottaa piispan saapumista paikalle eikä matkustaa mantereelle, ellei se ole pakollista ja kyseessä ole niin suuri synti, että maaseudun diakoni ei voi antaa katumuksensakramenttiä. Sitten matkustetaan Walburgan päivän4 ja Pyhäinpäivän5 välillä, mutta ei sen jälkeen talvella, ennen seuraavaa Walburgan päivää. Gotlandissa piispan sakko ei saa olla yli kolme markkaa.
Kappale 4.
Siitä kun gotlantilaiset hyväksyivät piispan ja papin ja omaksuivat kristinuskon täysin, he sitoutuivat myös seuraamaan ruotsin kuningasta sotaretkillä seitsemällä sota-aluksella pakanamaita vastaan, mutta eivät kristittyjä maita vastaan. Sen oli kuitenkin tapahduttava siten, että kuningas kutsui gotlantilaiset velvollisiksi talven jälkeen ja antaen heille kuukauden aikaa ennen liikekannallepanopäivää, lisäksi liikekannallepanopäivän oli oltava ennen keskikesää, ei myöhemmin. Silloin kutsu oli laillinen, mutta ei muutoin. Sitten gotlantilaiset voivat halutessaan matkustaa, jos he haluavat, heidän pitkillä laivoillaan ja kahdeksan viikon varusteilla, mutta ei enempää. Jos gotlantilaiset eivät kuitenkaan pysty osallistumaan, heidän on maksettava 40 markan sakko kolikkoina korvauksena jokaisesta pitkästä laivasta. Tämä kuitenkin tapahtuu seuraavan sadonkorjuun yhteydessä, eikä samana vuonna jolloin kutsu on annettu. Tätä kutsutaan ”veromaksuksi”.
Sinä kuukautena kutsun kiertäminen kestää viikon ja kokous julistetaan koolle. Kun ihmiset ovat sopineet joukkojen lähtemisestä, he varustautuvat kahden viikon ajan matkaa varten. Ja sen jälkeen, viikon ajan ennen liikekannallepanoa, miehet, jotka on kutsuttu palvelukseen, tulee olla valmiina ja odottaa suotuisaa tuulta. Mutta jos suotuisaa tuulta ei tulekaan kyseisen viikon aikana, heidän tulee silti odottaa seitsemän yötä liikekannallepanopäivän jälkeen. Jos suotuisaa tuulta ei kuitenkaan tule määräajassa, heillä on oikeus palata kotiin velvoitteista vapautettuina, koska he eivät pysty ylittämään merta soutamalla, vaan vain purjehtimalla. Jos kutsujen määräaika on alle kuukausi, heidän ei tarvitse lähteä, vaan he voivat jäädä kotiin ilman sanktiota.
Jos kuningas ei ole valmis uskomaan, että kutsut on toimitettu laittomasti tai että tuuli on estänyt heitä saapumasta määräaikaan mennessä, kuninkaan lähettiläiden, jotka keräävät verot seuraavassa kokouksessa Pyhän Pietarin messun jälkeen, on velvollisuus vaatia kahdeltatoista komissaarilta, jotka kuninkaan lähettiläät voivat valita, että he ovat pysyneet kotona laillisista syistä.
Gotlannissa ei anneta muita pyydettyjä valoja, kuin kuninkaan vala. Jos kruunattu kuningas joutuu onnettomuuden vuoksi pakenemaan valtakunnastaan, gotlantilaisilla on oikeus olla luovuttamatta verojaan, vaan pitää ne hallussaan kolmen vuoden ajan. Mutta heidän velvollisuutensa on kuitenkin jatkaa verojen keräämistä yhdessä vuosittain ja pitää ne hallussaan, ja luovuttaa ne kolmen vuoden kuluttua sille, joka sillä hetkellä hallitsee Ruotsia.
Kaikista kuninkaan laeista on lähetettävä sinetöity kirje, jossa on kuninkaan valtuutus, eikä avoin kirje.
Vapaa käännös lähteistä:
Gutniska Urkunder: Guta Lag, Guta Saga och Gotlands Runinskrifter - Karl Säve, 1859.
Guta Saga: History of the Gotlanders - Christine Peel, 1999.